Suodata ja lataa tiettyjä tietoja avainsanojen perusteella.
Kaapelinlaskualus NKT Victorialle myönnettiin norjalainen Vuoden laiva -palkinto 2017. Palkinto jaettiin NorShipping-näyttelyssä Norjan Lillestrømissä, ja sen antoi Norjan työ- ja sosiaaliministeri Anniken Haugli yhdessä Norjan kruununprinssi Haakonin kanssa.
Go to pageNKT on julkaissut vuosikertomuksensa, josta käy ilmi vahva taloudellinen tulos: 36 prosentin orgaaninen kasvu ja yhtiön historian korkein vuotuinen operatiivinen käyttökate. Kehityksen taustalla on uusiutuvaan energiaan siirtymistä tukevien voimakaapeliratkaisujen suuri kysyntä.
Go to pageNKT pyrkii jatkuvasti toimimaan kestävän kehityksen mukaisesti koko yrityksessä ja sen ponnistelut on nyt palkittu huomattavasti parantuneilla ESG-arvosanoilla.
Go to pageNKT on ensimmäisenä kaapelivalmistajana onnistunut uudelleenkäyttämään kaiken materiaalin suur- ja keskijännitekaapeliromusta. Tämä on läpimurto yhtiön matkalla kohti nollajätettä.
Go to pageMuotoilun klassikko juhlii vuosipäiväänsä. Yli 10 vuoden ajan Qaddy on paran-tanut sähköasentajien työoloja merkittävästi vallankumouksellisen ergonomi-sen muotoilunsa ansiosta.
Go to pageStadtwerke München Infrastruktur on nyt käynnistänyt ”SuperLink”-projektin kehittämisen ensimmäisen vaiheen. Sen valmistuttua käytössä tulee olemaan pisin koskaan toteutettu suprajohtava kaapelilinja. NKT on yksi innovatiivisen projektin kehittämisvaiheen tärkeimmistä kumppaneista.
Go to pageTanskan ja Ruotsin välisen energiansiirron suurjännitekaapelit on korvattu menestykkäästi NKT:n valmistamilla 400 kV:n XLPE HVAC -kaapeleilla.
Go to pageSähkömessuilla tavattiin taas paljon vanhoja tuttuja, luotiin uusia yhteyksiä ja vaihdettiin ajatuksia alan kuumimmista uutuuksista ja uutisista.
Go to pageVaativiin olosuhteisiin kehitetyt kaapelit takaavat omalta osaltaan luotettavan sähkönjakelun laajalla haja-asutusalueella.
Go to pageHelsingin Kalasatamaan valmistuva REDI on mielenkiintoinen aluekokonaisuus tornitaloineen ja kauppakeskuksineen. Kauppakeskus avautui syyskuussa 2018 ja ensimmäinen asuintorni, Majakka, valmistuu vuonna 2019. 134 metrin korkeuteen nouseva Majakka on valmistuessaan Suomen korkein asuinrakennus, rakennuksessa on 35 kerrosta.
Go to pageNKT kierrättää ristisilloitetun polyeteenimateriaalin (PEX), jota käytetään kaapelien eristeissä. NKT:lle tämä on merkittävä askel pyrkimyksessä vähentää hiilijalanjälkeä pien-, keski- ja suurjännitekaapeliratkaisuissa.
Go to page