Suodata ja lataa tiettyjä tietoja avainsanojen perusteella.
NKT on julkaissut vuosikertomuksensa sekä kestävän kehityksen raporttinsa – molemmat näyttävät hyvää kehitystä.
Go to pageNKT on julkaissut kestävän kehityksen raporttinsa, josta käy ilmi yrityksen CO2e-päästöjen 20 % vähentyminen, työvoiman monimuotoisuuden lisääntyminen ja työturvallisuuden parantuminen verrattuna edelliseen vuoteen.
Go to pageSähkömessuilla tavattiin taas paljon vanhoja tuttuja, luotiin uusia yhteyksiä ja vaihdettiin ajatuksia alan kuumimmista uutuuksista ja uutisista.
Go to pageVaativiin olosuhteisiin kehitetyt kaapelit takaavat omalta osaltaan luotettavan sähkönjakelun laajalla haja-asutusalueella.
Go to pageHelsingin Kalasatamaan valmistuva REDI on mielenkiintoinen aluekokonaisuus tornitaloineen ja kauppakeskuksineen. Kauppakeskus avautui syyskuussa 2018 ja ensimmäinen asuintorni, Majakka, valmistuu vuonna 2019. 134 metrin korkeuteen nouseva Majakka on valmistuessaan Suomen korkein asuinrakennus, rakennuksessa on 35 kerrosta.
Go to pageTanskan ja Ruotsin välisen energiansiirron suurjännitekaapelit on korvattu menestykkäästi NKT:n valmistamilla 400 kV:n XLPE HVAC -kaapeleilla.
Go to pageNKT on ollut tyytyväinen mittatilaustyönä tehtyyn kaapelinlaskualukseensa, joka on toiminut useissa projekteissa Pohjanmerellä. Vuonna 2017 tilatun NKT Victorian tarkkuus, energiatehokkuus ja käyttötekniikka ovat uusimpien standardien mukaisia, mikä varmistaa tasaisen laadun kaapelinlaskuprojekteissa.
Go to pageRiippumaton luokitusyhtiö EcoVadis on myöntänyt NKT:lle ”Gold”-luokituksen yrityksen yhteiskuntavastuuseen liittyvistä käytännöistään vuonna 2017. Luokitus perustuu arviointiin neljällä alueella: ympäristö, oikeudenmukaiset liiketoimintakäytännöt, työ- ja ihmisoikeudet sekä kestävät hankinnat.
Go to pageOlemme NKT:lla huolestuneina seuranneet pandemian vaikutuksia ihmisiin, liiketoimintaan ja yhteiskuntiin ympäri maailmaa.
Go to pageNKT käyttää nyt kaapeleiden valmistuksessa uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Se vähentää energiankulutuksen CO2-päästöjä 66 %. NKT:lle siirtyminen vihreään sähköön on tärkeä askel globaalin uusiutuvaan energiaan siirtymisen tukemisessa vähentämällä omien kaapeliratkaisujensa hiilijalanjälkeä.
Go to pageNKT:n hallitus on nimittänyt Claes Westerlindin NKT:n toimitusjohtajaksi tästä päivästä alkaen. Claesilla on laaja kokemus voimakaapeliteollisuudesta ja syvällinen tietämys NKT:n suurjänniteliiketoiminnasta, markkinoista ja teknologiasta. Nimitys vahvistaa NKT:n ReNew BOOST -hankkeen toteuttamista sekä äskettäin ilmoitettujen Karlskronan laajennusten toteuttamista Ruotsissa.
Go to pageNKT on saanut noin 300 miljoonan euron (noin 2,23 miljardin Tanskan kruunun) tilauksen 50Hertz-yhtiöltä. Sopimus käsittää noin 270 km pitkän 220 kV:n AC XLPE -suurjännitemerikaapelijärjestelmän ja noin 8 km pitkän 220 kV:n AC XLPE -suurjännitemaakaapelijärjestelmän Saksassa sijaitsevan Ostwind 2 -offshore-tuulipuiston kytkemiseksi sähköverkkoon.
Go to page